Sivut

tiistai 22. huhtikuuta 2014

Koruilu vimma!



Hei jälleen! 
Viikkoihin on taas mahtunu paljo puuhaa. Piakkoin lähestyy matkani Kemiin, lapsuuden kotikaupunkiin, sitä ootan innolla.

Ylhäällä olevassa kuvassa on muutama aikaansaannokseni näin työttömänä.
Sain idean Lemmen viemää katsoessani, kun siinä yks tyttö teki
harrastuksena koruja.
Olen hirveenä tilaillut eri korufirmoilta korutarvikkeita ja
noita oon sitten innolla väsännyt. :)
Tällä hetkellä noi on parhaimmat mitä oon saanut aikaseksi! :) 
Ihan itseni iloksi ja lahjaksi teen. :D 

Muuten viikot on menny iha jees, oon vaa kotona tehny niitä tavanomaisia askareita mitä ny jokainen. Päivät on suurimmaksi osaksi kulunu koruja tehdessä, tottakai. Vähän jo kesä näyttää tulojaan, siitä mun nuhakin jaksaa muistuttaa. :D 

Mummoni täyttää ensikuussa, 65v ja olen hänelle suunnitellut korua.
Ja olenkin sen myös tehnytkin.

Ja yritin netistä kattoo isoa lahjarasiaa, mutta kaikki olivat niitä peruskokoja. Niimpä päätin innostuksen lomassa tehdä myös lahjarasian.
Ensimmäistä kertaa kokeilin tehdä lahjarasian kirjasta. 
Se oli yllättävän helppo ja mukava työ vaikka netissä ohjeita
lukemalla saa ihan toisenlaisen kuvan.

Lahjasta kuvia laitan sitten äitienpäivän jälkeen. :) Mummoni ei käytä nettiä,
joten lahjan pystyin helposti sanomaan. :D 

Tämän vuoden äitienpäivä on siitä minulle tärkeä, että pystyn sen viettämään äitini ja mummoni seurassa. Olen viimeksi äitienpäivää viettänyt Kemissä tyyliin ku olin 18v. :D eli siitä on todella aikaa...

Perhe on tärkein. ♥

torstai 6. helmikuuta 2014

Valmis merkonomi!


Eli nyt mä sit valmistuin 31.1. merkonomiksi! :) olihan se hieno tunne, kun pitkä opiskelu rupeama on saatu päätökseen. :) Tosin taas tosi ahistavaa kun tietää tän nykyisen työtilanteen.. :s

Mutta niin, perjantaina käytiin ryhmänohjaajan kanssa juomassa kakkukahvit ja sit lauantaina menin ystäväni valmistujaisjuhliin. :) Valmistuimme kahdestaan hyvän ystäväni kanssa samana päivänä.

Itse vietän valmistujaisiani vasta maaliskuun puolessa, kun vanhempani tulevat kylään. En halua ilman vanhempiani niitä viettää. Iskä osti mulle varta vasten merkonomi lakin, joka oli sika kallis. :D
Kyl se kuviin ainakin tuo paljon enemmän arvokkuutta! :)

En laittanut hiuksiani oikein mitenkään, koska noita hiuksia on vaikea laittaa mitenkää kauniisti kun pitää olla toi lätsä päässä. :D mutta itse ainki tykkäsin tästä kokonaisuudesta. Mekko on ostettu ellokselta, tykästyin siihen heti. :)




keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Syksyisiä maisemia

Teen nyt hieman kuvan täyteisen postauksen.
Nää syksyiset kuvat on otettu jo monia viikkoja sitten, mutta minusta onnistuivat hyvin. :)
Rakastan syksyä ylikaiken, tosin en pidä räntäsateista mut muuten syksy on tosi värikäs
ja tykkään vaa siit tosi paljon. :) !!!









Nauttikaa tekin näistä syksyisistä kuvista!!

Syysterkuin Merja (:

torstai 3. lokakuuta 2013

Tosi pitkä tauko ja silleen!

Hei

Sori pitkä tauko,. On ollu tosi kiireinen koulul ja muuttopuuhissa. :)
Vielä on muutama muuttolaatikko purkamatta. Viikot menee tosi nopeesti koulul jaku ollaa siihe NY-yritykseen panostettu. Ollaa ny tällä viikolla aukastu tili NY-yritykselle. Ja jos joku ei tiä mikä on NY, ni se on sellane nuori yrittäjyys kurssi missä 3.vuoden merkonomiopiskelijat harjoittelevat yrittäjyyttä harjoitus yritys muodossa. Se on iha oikee yritys missä myymme tuotteita tai tarjoamme palveluita. :)
Laitan myöhemmin kyllä kuvia tuotteista mitä tehdään, jos jotakin kiinnostaa. :)

Sekä ketkä on facebookis ni voi myös käydä tykkäämäs meidän sivusta, joka löytyy nimellä Mercil NY.
Me tehdään siis herkkukoruja sekä eläinkoruja. Ja tehdään ne fimomassasta. Ja kaikki korut on nikkelittömiä. :) Tällä viikolla aletaan tilaamaan tarvikkeita joten seuraavista viikoista voi tulla aika työntäyteisiä. :)

Vielä pitää markkinointiin panostaa, tehdä katalogi, esitteitä jne. :) Laitan seuraavalla kerralla enemmän kuvia, mitä oon viime viikkoina puuhaillu. :)

- Merja (:

lauantai 17. elokuuta 2013

Ihanat kukkani! ♥

IHANAT PELAKUUT!! ♥









Ihanat kuvat sain ikuistettua kamerallani. Viimeinki se kamera oli minun puolellani. :D

Huomasin yks päivä, että tulilatva oli vähä kasvanu. :D
pitäsköhä hommata isompi ruukku?

Tää mun ruusubegonia ei tykkää musta, ruusut vaa menee
ruskeeksi. :/ pyh!

NÄMÄ ALHAALLA OLEVAT KUVAT OVAT KEMISSÄ OTETTUJA. :)






♥ Merja