Sivut

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Uusi käänne elämässä!

Hei rakkaat lukijat!



Olen pahoillani edelleen todella pitkästä tauostani. Elämässäni on tapahtunut suuri muutos,
tai niin se ainakin minusta on tuntunut.

Erosin kihlatustani 3vuoden taipaleen jälkeen, ihan niinkin yksinkertainen syy kun en
nähnyt enää mitään tulevaisuutta meillä. Haluttiin eriasioita elämältä, mietin eroa kauan
aikaa, kunnes vaan päätin tehdä sen. En ollut enää onnellinen enkä halunnut enää
tuhlata aikaa mitä teen tai mitä en tee. Monet olivat tästäkin uutisesta hyvin kauhuissaan,
tottakai. :)

Mutta voin ihan hyvin, oma kämppä ja oma rauha. Olin niin onneton asuessani siellä
metässä, vihasin vaan päivä päivältä asua siellä. :( joten olen enemmän kuin onnellinen
nyt. <3 Ja elämässäni on joku tärkeä henkilö, mutta siitä haluan kertoa vasta lisää
ensivuonna. :) se onkin sitten toinen juttu. Mutta nyt vaan nautin tästä yksin asumisen
rauhasta ja siitä että voin taas tuntea itseni vapaaksi ja voin taas haaveilla asioista
mitä haluan tulevaisuudelta.


Olen nyt vain viettänyt päivät kotona, sekä aloittanut laihuttamisen tällä hetkellä
-12kg :) se on mulle jo suuri saavutus!

Ja tämän vuoden kohokohtani tulee enskuussa kun lähden Marokkoon jouluksi! <3
Iiiik, mä ootan niin innolla sitä, eka kertaa elämässäni lentokoneessa. :)
Uudet ihmiset, uudet maisemat, oon todellakin sen ansainnut. <3 :)

2 kommenttia:

  1. Merja!! Kiva kuulla siusta :) Ja vaikka nyt tälleen harmillisesti on käynyt, niin mukava tietää että asiat on sit kuitenkin loistavasti :)

    VastaaPoista
  2. Hei. Kiitos kommentista. :) tosiaan on vähä turhanki hiljasta ollu täällä. Mut elämä antaa ja elämä ottaa. Turhaa kuluttaa vuosia suhteessa mikä ei anna mulle sitä mitä tulevaisuudelta toivon. :) joten oon nyt kyllä onnellinen ja tyytyväinen tilanteeseeni mikä se on nyt. :)

    VastaaPoista

Kiitos kommentistasi! Olen iloinen jokaisesta lukijasta ja että joku näkee vaivaa ja viitsii kommentoida :)